 |
Valitse kieli |
 |
|
 |
Tuoteryhmät |
 |
|
 |
Asiakkaalle |
 |
|
 |
| Ostoskorisi on tyhjä |
 |
|
|
 |
Linkkejä |
 |
|
|
Tietoja kaupasta
 |
|
 |
Japanissa syntynyt liikkeen omistaja on aikoinaan ihastunut Suomeen kirjoissa ja tv-ohjelmissa esitettyjen kauniiden maisemien kautta ja tämän jälkeen matkaillessaan Suomessa.
Myös suomalainen musiikki on aina ollut sydäntä lähellä.
Omistaja saapui Suomeen opiskelemaan pianonsoittoa ja suoritti musiikin tutkinnon Suomalaisessa AMK:ssa.
Tämän liikeidean hän sai opinnäytetyön kirjoittamisen aikana, koska omistaja oli tutustunut suomalaiseen ihmisiin, luontoon ja kulttuuriin.
Sitten halusi hän esittää suomalaisille japanilaista kulttuuria, jotta suomalaiset voisivat tietää enemmän eksoottisesta ja kauniista kotimaastaan.
Nykyään suomalainen ja pohjoismainen muotoilu ja tuotteet ovat aika tunnettuja Japanissa.
Omistaja itsekin rakastaa sekä suomalaisia että japanilaisia muotoilu- ja käsityötuotteita.
Lisäksi hän harrastaa käsitöitä kuten neulomista ja koruompelua, ja on tutustunut japanilaisiin perinteisiin käsitöihin lapsesta asti.
Kauppias haluaa tuoda laadukkaita ja hienoja japanilaisia tuotteita Suomeen, jotta suomalaiset oppisivat tuntemaan Japania paremmin näiden tuotteiden kautta.
Japanissa on pitkät perinteet ja erilaiset perinteiset käsityöt ovat syntyneet ja kehittyneet Japanissa.
Lisäksi lisäämme Japani-aiheisia sivustoja, Japaniin liittyviä nettisivulinkkejä ja matkailuvinkkejä lähiaikoina.
Liikkeen nimi, Sakura no Sato tarkoittaa kirsikankukan kotimaata tai kylää, lyhyesti sanottuna Japania, koska kirsikankukka on myös japanin kansalliskukka.
Liikkeestämme voi ostaa japanilaisia korkealuokkaisia, hienolaatuisia ja ainutlaatuisia tuotteita.
Sakura no Sato on nuori yritys ja liiketoiminta on alkanut keväällä 2008. Toivomme, että pidätte tuotteistamme.
Tervetuloa uudestaan!
Osaamme suomea, englantia ja japania ja palvelemme teitä sähköpostitse, puhelimitse, postitse kolmella kielellä.
Meillä on myös suomenkielinen sivu.
Klikkaa suomen lippu etusivun vasemmasta valikosta ja tutustu tuotteisiin, Kiitos!
Meiltä myös Suomi-Japani-Suomi käännös- ja tulkkaustyöt sekä henkilökohtainen japaninkielen opetus Jyväskylän seudulla!
Ota yhteyttä ja pyydä tarjous sähköpostilla, jos olet kiinnostunut!
Meiltä saa myös musiikkipalvelu (piano) seremonioihin esimerkiksi häissä ja hautajaisissa.
Ota yhteyttä ja kysy tarjous jos olet kiinnostunut.
Omistajalla on japanilainen musiikki-akatemian kandidaatin tutkinto (Bachelor of Music) ja suomalainen ammattikorkeakoulututkinto (muusikko AMK). |
|
 |
|
|
|